Sivut

25. toukokuuta 2012

mekko.


Surkeita kuvia jeeps.

Tää on sellaista materiaalia, ettei tätä saa edustuskuntoon jollekkin alustalle levitettynä.
En kuitenkaan jaksanut repiä päälle. Laitan sitten lisää kuvia.
Parempia sellaisia. 

Mietin jos tilailisin kullalle lemmenlukon kihlajais lahjaksi.
Tää on taas vähän jäänyt, yhm.

23. toukokuuta 2012

so why should i stop



Eilinen Arnolds. Krääh.

Eilen oli myös yhteisaika psykalle. Mun pää ei vaan kestä mitään ryhmätapaamisia porukoiden kera.
En ole silloin kommunikointi kuntoinen ja saan itseni näyttämään naurettavalta, mielepiteettömältä, hälläväliä henkilöltä. Yliherkältä sellaiselta.
Tiivistyksenä, tuhlasin nenäliinoja, sanomatta montaakaan sanaa.
Huomenna olisi kahdenkeskeinen aika psykalle. Ei tosin kauhesti huvittaisi. Tää on liian pian.
Menetän ainakin fysiikan tunnit.

Tuntuu, että viimepäivinä on tapahtunut niin paljon, ehkä liikaa.
Eikä ne kaikki asiat ole niin mukavia.
Ei sillä, ettei niitä kivojakin juttuja olisi.

Löysin vihdoinkin päättärimekon - ja se saa kelvata, vaikka onkin hieman liian lyhyt ja oranssi.

Cosmo on ilmestynyt tänään ja Demi tulisi huomenna. Ainakin mulla on luettavaa. Tulee parempi fiilis.
Käväisin myös kirjastossa eilen, kolme opusta tarttui mukaan.

Harmaata valoa - Ruta Sepetys
Keskitysleiri aikaan liittyvä fiktiivinen, tositapahtumiin viittaava stoori.

Irlantilainen aamiainen, kertomuksia vihreältä saarelta -  Hanna Tuuri
Irlantiin muuttaneen Hannan tositarina. Rakastan näitä Irlantiin liittyviä teoksia!

Chasing Harry Winston -  Lauren Weisberger
Fiktiivistä kevyttä hömppää. Teki mieli lukea jotain englanniksi.

Taidan kadota lukemaan, oon jo koukussa tuohon ensimmäiseen!

p.s yritin tänään rusketuttaa rusetin kuvan selkääni


20. toukokuuta 2012

ajan myötä haavat, ne parantua saavat


Pari kuvaa viikonlopulta.

En oikein osannut valkata, joten napsin kaikkia sikinsokin.
Parina päivänä oli niin ihanan kesäinen ilma!
Punkkasin kahdessa paikassa, kiitos kaunis majoittajille.

Tarpomista kesäkamppeissa ja hengailua laiturilla.
Cafe Mokassakin tuli taas istuttua, Kajaanin paras kahvila, suoranainen perinne.
Oon kiintynyt Paulan kreppirautaan. Tuollainen sopis minunkin kaappiin. Eikä se varmaan niin iso lovi lompakossakaan olis.
Tsekattiin Paulan kanssaa Diktaattori - suosittelen.

Tuli sitten myös istuskeltua iltaa subilla Noran kera.
Mistä lähtien se on mennyt jo puolilta öin kiinni? Kun eikös se ennen palvellut neljään asti. Vai olenko mä ihan väärässä.

Ensi viikko ei ole loppujen lopuks kovin kiirenen. Pari psykan aikaa, mukaanlukien porukoiden ja minun yhteisaika, voiei.
Viikonloppuna olisi sitten leiriohjaaja koulutukset lauantaina ja sunnuntaina.

Sain myös kesätöitä kaupasta!
Sinnikäs yritys palkittiin vihdoin.

Ihmiset hei, 
hymyilkääs.
Kesä tulee juosten.
Ja kouluakin jäljellä enää 11 päivää!